lauantai 21. toukokuuta 2011

Viikko 5


Turkkilaiseen Van-rotuun kuuluvana olen aktiivinen ikiliikuja, mutta täytyy myöntää, että hiukan olen tässä raskauteni edetessä rauhottunut ja huilaus/nukkumisjaksoni ovat pidentyneet. Kyljellään lepäily on lempi asentoja tällä hetkellä. Niin kovasti rakastamaani kiipeilyä en vielä ole lopettanut mikä aiheuttaa Tertulle ylimäärästä sydämentykytystä. Painoa minulle on kertynyt tähän mennessä lisää yhden kilon verran. Masunikin on kivasti jo pyöristynyt. Sanotaan että jokainen pentu vastaa suunnilleen 200-300g kissan painon nousussa.
Odotuksen tässä edetessä on minulle alettu tarjoamaan Royal Caninin Queen 34:ää, joka on suunniteltu meille tiineenä oleville kissoille. Samoin saan kalsiumlisää jonka emäntäni Terttu yrittää piilottaa ruokaan; ettenkö muka huomaisi! Ja kaiken huipuksi minusta on alkanut tuntumaan,että emäntäni Terttu on ruvennut seuraamaan liikkeitäni, syömistäni ja muutenkin pitämään minua aiempaa useammin silmällä. Onneksi kuitenkin Hanna osaa ottaa rennosti ja jonka kainaloon on mukava käpertyä päiväunille.

Som Turkisk Van är jag en aktiv evighetsmaskin, men under havandetiden har nog vilostunderna blivit fler. Att ligga på sidan känns bäst just nu. Men jag älskar fortfarande att klättra, och det får mattes hjärta gå i halsgropen. Min vikt har ökat med ett kilo hittills, och magen har redan blivit rundare. Det sägs att varje unge motsvarar 200-300 gram i vikt.
Jag får nu Royal Canin Queen 34 till mat, med kalsiumtillägg som husse försöker gömma i maten. Som om jag inte skulle märka! Till råga på allt har Terttu börjat ständigt hålla koll på mig. Turligt nog kan lillmatte Hanna ta det lugnare, det är skönt att ta en tupplur i hennes armhåla.

Viikko 3


Vantaalla vietetyn mukavan lomani jälkeen havaitsin itsessäni pienoisia muutoksia. Minä esim. istuin haaveilevan näköisenä ikkunalaudalla katsellen rannalla melskaavia vesilintuja hiukan poissaoleva ilme kasvoillani. En enää vaellellut, merkkaillut enkä pitänyt serenadeja öisin. Nisäni alkoivat punehtua ja turvota.
Ruokahalunikin parani. Kunnes eräänä päivänä epäilykseni saivat vahvistuksen. Päivittäin saamani harjaus tuokion aikana emäntäni Terttu ilmoitti minussa tapahtuvien muutoksien johtuvat sisälläni kasvavista pennuista. Jippiii...
FI*ILTATÄHDEN ensimmäisien pentujen odotetaan syntyvän kesäkuun viikolla 24. Odotettavissa on pun/valk. poikia sekä kilpikonna/valk.tyttöpentuja. Tulevien pentujeni sukutaulu löytyy täältä.

Efter min trevliga Vanda-semester började saker ändras. Jag sitter ofta på fönsterbrädan och tittat på fåglar med lite frånvarande blick. Jag har slutat vandra omkring, markera revir och hålla konsert mitt på natten. Mina tuttar är röda och sväller ut.
Även min apetit blev bättre. Och en dag, när matte borstade min päls, berättade hon att jag kommer att få ungar! Jipii!!!
FI*ILTATÄHDEN första kullen väntas komma i juni, vecka 24. Pojkarna får troligtvis röd/vita färgmönster och flickorna sköldpagg/vitt färg.
Kullens stamtavla.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Matka Vantaalle


Juoksuaikani oli minulle ja kaikille perheeseeni kuuluville koettelemusten aikaa. Voitte kuvitella että huokaisin helpotuksesta kun minulle löydettiin mieluisa ja komea Turkkilainen Van uros. Hänen nimensä on GIC Verdian Erdehan TUV n 62. Hän asustaa Vantaalla omistajansa Lea Pessin kanssa. Luonteeltaan hän on aivan IHANAN seurallinen ja käyttäytyy tilanteessa kuin tilanteessa mallikelpoisesti.Hänen omistajansa on hänet myös testannut eli on FeLV/FIV, mikrosprorum Canisin osalta negatiivinen. Veriryhmältään A. Huhtikuun alussa 2011 vihdoin ja viimein tapasin hänet. Heti kun hänet näin, tiesin tulevani hän kanssaan hyvin toimeen. "Eppu" oli hiukan varautunut aluksi,mutta eihän hän voinut vastustaa viehätysvoimaani kovinkaan kauan. Sain viettää ja nauttia kokonaisen viikon heidän vieraanvaraisuudestaan. Kun emäntäni Hanna ja Terttu minut hakivat kotiin, arvatkaa vain kahdesti nukuinko seuraavan viikon??????

Löptiden var påfrestande både för mig och hela hushållet. Gissa vilken suck av lättnad det var, när Terttu hittade en lämplig pojkvän för mig. Han är också Turkisk Van och heter GIC Verdian Erdehan TUV n 62. Han bor i Vanda, Finland, med sin matte Lea Pessi. Han är UNDERBART sällskaplig och beter sig alltid exemplariskt.
Han är också testad för FeLV/FIV och microsporum canis, och har blodgrupp A. I april fick jag äntligen träffa honom, och jag visste direkt att vi kommer bra överens. "Eppu" var lite reserverad i början, men kunde inte motstå min charm särskilt länge. Jag fick njuta en hel vecka av gästfriheten i Vanda. När Terttu och Hanna hämtade mig hem, sov jag en hel vecka!!!

Terveys


Minun Vindilens Nelly Nederbördin veriryhmä/DNA on A/A, FeLV/FIV ovat negatiiviset sekä mikrosporum canis negatiivinen. Olen terve rotuni edustaja ja huolehdin muutenkin päivittäin liikunnastani ja ulkoilusta. Useasti toistuvat sprinttikilpailut kissakaverini Ebban kanssa pitävät minut hyvässä kunnossa. Ulkoilen emäntäni Hannan kanssa valjaissa päivittäin. 
Pidän raa'asta naudanlihasta. Me kissathan olemme muutenkin lihansyöjiä. Lihahan on paras proteiinin lähde. Muita suosikkeja minulla on mm.keitettu broileri ja sei. Naudan sydän on erityisen herkullista. Kerran viikossa saa munuaista. Sekä 1-2 kertaa viikossa kananmunan keltuaista joka on myös hyvä proteiinilähde. Kissoille tarkoitetuista kuivaruoista suosin Royal Caninin ja Hills'in tuotteita. Näitä syön mielelläni ja päivittäin. Nam........

Jag, Vindilens Nelly Nederbörd, har blodgrupp/DNA A/A och mina FeLV/FIV och microsporum canis är negativa. Jag är frisk och motionerar dagligen. Sprinttävlingar med min kissekompis Ebba håller min i god form, dessutom kommer jag ut i sele med lillhusse Hanna dagligen.
Jag älskar rå nötkött. Vi katter är ju köttätare, kött är den bästa källan för protein. Andra favöriter är kokt kyckling och sej. Hjärta av nöt är en riktig delikatess. En eller två gånger i veckan äter jag äggula, också det för proteins skull. 
När det gäller torrfoder föredrar jag Royal Canins och Hills´ produkter. Dessa äter jag gärna dagligen. Njamm...

FI*ILTATÄHDEN

Emäntäni Terttu Santamala suoritti Turun Rotukissa ry:n järjestämän kissankasvattajakurssin keväällä 2010. Suomen Kissaliitto(SRK), joka on FIFe=FEDERATION INTERNATIONALE FELINEen  kuuluva jäsenjärjestö, hyväksyi kasvattajanimen FI*ILTATÄHDEN 10.12.2010. Kissala sijaitsee Ahvenanmaalla pienessä 325 asukkaan kunnassa Lumparlandissa. Hän kasvattaa pienimuotoisesti rotua Turkkilainen Van. Hän on jäsenenä TUROK:ssa Vangora ry:ssä sekä Förening Vangora:ssa. Tarkoituksena on kasvattaa rodunmukaisia,terveitä,aktiivisia ja omistajilleen iloa ja seuraa tuottavia kissoja. Siitokseen käytettäviltä kissoilta on testattu vähintään FeLv/FIV ,mirosprorum canis ja veriryhmä/DNA.Kasvattaja luovuttaa pennut uusiin koteihinsa väh.12 viikon ikäisinä,SRK(FIFe) rekisteriin rekisteröityinä, 2 kertaa rokotettuina kissaruttoa ja kissaflunssaa vastaan,2-3 kertaa madotettuina,ID-merkittyinä sekä eläinlääkärin tarkastamina.

Min matte Terttu Santamala gick Åbo Raskattsförenings uppfödarkurs 2010. Finland Kattförbund, medlem i Federation Internationale Feline (FIFe), godkände uppförarnamnet FI*ILTATÄHDEN 10.12 2010. Hon är medlem i TUROK,Vangora ry och förening Vangoran.Uppfödningen ligger i lilla Lumparlands kommun på Åland och handlar om raset Turkisk Van i små skala. Hon är medlem i TUROK, finskaVangora ry och svenska föreningen Vangoran. Målet är att uppföra rasenliga, friska, aktiva och sällskapliga katter. Parningen sker bara med katter som är testade för FeLV/FIV, microsporum canis och blodgrupp/DNA. Kattungar flyttar till sina nya hem i minst 12 veckors ålder, registrerade i SRK(FIFe), två gånger vaccinerade mot kattpest och kattsnuva, avmaskade 2-3 gånger, ID-märkta och besiktade av veterinär.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Kissanäyttelyt


Olen myös käynyt kissanäyttelyssä molempien emäntieni Tertun ja Hannan kanssa. Ensimmäisen näyttelymatkan tein Tampereelle 16.5.2010, luokassa 11 (nuoret 6-10 kk) tuloksena EX1. Toisen näyttelymatkan tein Turkuun 27.11.2010, luokassa 9 (avoin) tuloksesa EX1 CAC. Tuomareiden mielipiteitä minusta: Type: Good bodysize and teenage propotions. Head: Strainght nose,cood chin. Eyes: Nice expression,clean color. Ears: Well set&good size. Coat: Good quality and length beautiful coloured. Condition: Good condition. Inpression: Very attractive and lively. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kissan elämä omassa kotipiirissä on mukavampaa ja emäntänikin ovat kunnioittaneet kiitettävästi mielipidettäni.

Jag har också besökt utställningar med Terttu och Hanna. Första resan var till Tammerfors 16. maj 2010 i unga klassen 11, men EX1 som resultat. Sen bar det iväg till Åbo 27.11 2010 i klass 9 (open) med EX1 CAC som resultat. 
Jurun tyckte bl a: Type: Good bodysize and teenage propotions. Head: Strainght nose,cood chin. Eyes: Nice expression,clean color. Ears: Well set&good size. Coat: Good quality and length beautiful coloured. Condition: Good condition. Inpression: Very attractive and lively.
Men ändå tycker jag att livet hemmavid är mysigare och hussarna har respekterat detta på sistone.

Luonteeni


Olen neitimäisen viehättävä,määrätietoinen,aktiivinen ja älykäs. Juttutuokioista kaksilahkeisten kanssa pidän erityisen paljon ja haluan myös saada vastauksia kysymyksiini ja halauksia. Olen myös erittäin taitava ottamaan koppeja etutassuillani minulle heitetystä leluista.Pidän piiloleikistä jossa pikku emäntäni Hanna piiloutuu ja minä etsin.  Kaikki uusi kiinnostaa minua ja yhdessä kissa kaverini Ebban kanssa on mieluista tutkia asioita yhdessä. Kuten esim.Hannan tekemää paperi huiskua ja hyrrää.

Jag är tjejaktigt charmig, målmedveten, aktiv och klok. Jag gillar att umgås med tvåbenta, vill bli besvarad och tycker om att kramas. Jag är skicklig på att ta lyra med mina framtassar om nån kastar saker till mig. Jag älskar att leka kurragömma med min lillmatte Hanna, hon gömmer sig och jag letar. Allt nytt intresserar mig och det är roligt att upptäcka nytt med kissekompisen Ebba.

Vindilens Nelly Nederbörd TUV d 62


Minä olen S*Vindilens Nelly Nederbörd TUV d 62 eli rodultani olen Turkkilainen Van. Olen syntynyt Linköpingissä 4.11.2009 . Äitini on S*Vindilens Mimmi Mandelblom TUV d 62 ja isäni IC S*Tufvans Rum Tum Tugger TUV d 62.
Minusta on paljon kivoja kuvia pentuna kasvattajani Katariinan kotisivulla www.wiipas.se. Nykyiseen kotiini Ahvenanmaalle muutin kun olin neljä kuukautta. Kissakaverikseni sain S*Saga Stars Ebban SBI d 21 sekä 3 emäntää ja 3 isäntää. Tärkeimmät minulle heistä on "pikku emäntä  Hanna" jonka kainaloon on mukava käpertyä välillä nukkumaan ja leikkiä suosikkileikkiäni piilosta. Iso emäntä Terttu vastaa minun hyvinvoinnistani ja terveydestäni.

Jag heter S*Vindilens Nelly Nederbörd TUV d 62, alltså är jag en turkisk Vankatt. Jag föddes i Linköping 4.11 2009. Min mamma heter S*Vindilens Mimmi Mandelblom TUV d 62 och min pappa IC S*Tufvans Rum Tum Tugger TUV d 62.
Det finns trevliga bilder på mig som unge på www.wiipas.se. Till Åland flyttade jag när jag var fyra månader. Som kattkompis har jag  S*Saga Stars Ebba SBI d 21 och mig sköter två vuxna människor med fyra barn. Matte Terttu sköter min hälsa och trivsel.