maanantai 20. kesäkuuta 2011

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Nellyn A pentue


Odotusaikani oli 68 päivää. Keskiviikkona 15.6 viihdyin vain ja ainoastaan emäntäni Tertun seurassa. Ruoka ei oiken maistunut, etsiskelin sopivaa pesäpaikkaa, juttelin ja kehräsin ja vaadin silityksiä. Yön vietin tietenkin pikkuemäntäni Hannan vieressä. Torstain  16.6 vietin kokonaan Hannan seurassa. Ennakoivia supistelujakin oli aika ajoin. Kun olin kahden päivän aikana väsyttänyt molemmat emäntäni ja he olivat sikeässä unessa käynnistyi synnytykseni  perjantaina 17.6 klo. 04.45  sain ensimmäisen pentuni  itse valisemassani paikassa ja tietenkin kesäyön rauhallisessa hiljaisuudessa, kenenkään häiritsemättä. Hän on pieni kilppari tyttö. Toisen pentuni sainkin sitten jo molempien emäntieni valvovien silmien alla pentulaatikossa klo.06.00 Hän on pun/valkoinen poika. Kolmas on kilpikonna väritteinen tyttö joka syntyi klo.06.30. Neljäs pentuni kilpikonna väritteinen tyttö näki päivän valon klo.9.30.
Omasta mielestäni kaikki meni rauhallisesti ja omaan tahtiini. Ensimmäinen päiväni kissaäitinä on sujunut hyvin. Ruoka ja juoma saapuu valmiiksi katettuna pentulaatikkoon. Joten eipä ole valittamista, mutta vaatii hieman totuttelua. 

Min väntetid var 68 dagar. På onsdag 15.6. ville jag endast vara med matte Terttu. Maten smakade inte, jag bara småpratade, spann och letade efter boplatser. Natten och följande dagen gick med lillmatte Hanna, och första sammandragningar kom. Efter att jag lyckades trötta ut alla människor, födde jag första ungen i egen lugn och ro på natten, en liten sköldpaddemönstrad flicka. De hann dock se den andra komma, en röd-vitmönstrad pojke, klockan sex på freddag morgon. De följdes av två sköldpaddsflickor till, först klockan halv sju och sen tre timmar senare. 
Allt löpte lugnt och i min egen takt. Min första dag som mamma är jag riktigt nöjd med. Mat och dryck kommer direkt uppdukat till ungboet. Inget att klaga, men mycket nytt att vänja sig vid.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

viikko 8-9


Niityllä pyydystelemässä myyrää joka tällä kertaa pääsi karkuun.

På ängen, i jakt efter sorken som kom undan denna gång. 
 Lokkeja näkyvissä!


Måsar i sikte!
 Mitäs mielenkiitoista tuolla kesämökin alla tapahtuu.


Vad händer där under stugan då?

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Viikko 7

 
Kesäloman viettoni täällä Turun saaristossa on alkanut. Odotan innolla
ilmojen lämpeämistä että pääsen lempikalliolleni merenrantaan. Emäntäni
Tertun kevätsiivouksesta innostuneena minäkin tein perusteellisen turkkini
keväthuollon. Tosin kasvava masuni rajoitti toimintaa jonkin verran.
Aikani kuluu nyt enimmäkseen rauhalliseen tahtiin ja auringon
lämmittämissä kohdissa on mukava huilata. Mielelläni hakeudun
kaksilahkeisten seuraan ja silitys ja kaikki huomionosoitus tuokiot saavat
minut hyrisemään. Tiineyteni kun on nyt edennyt viikolle seitsemän on emäntäni
alkanut valmistelemaan minulle ja tuleville pennuille rauhallista
paikka.Sekä tehnyt muutamia pieniä hankintoja tarpeen varalle.Me kissathan
olemme kantavina yhdeksän viikkoa(63 vrk +/- 5 vrk ). 
Joten jatkan tässä vielä ansaittua lepoani niin kauan kuin se on vielä mahdollista.


Nu har min semester i Åbolands skärgård börjat. Jag har en solig strandklippa som
favoritplats, bara det skulle bli lite varmare ännu. Inspirerad av matte Terttus
vårstädning har jag också vårservad min päls grundligt. Dock var min växande mage
redan lite i vägen.
Mina dagar är nu rätt lugna, det är skönt att slappa på solvarma ställen. Jag umgås
gärna i tvåbent sällskap, lite smekningar och klappningar får mig lätt att spinna.
Nu när jag har väntat redan sju veckor, har matte börjat ställa ett lämpligt bo i
ordning och skaffat lite grejer. Vi katter brukar ju vara dräktiga i cirka nio
veckor( 63 dag +/- 5 dag ).
Så, bäst att vila och slappna av så länge det går.